28. marraskuuta 2007

27.11.2007

Syksy on vierähtänyt ja navettaprojektiksi ristimämme työsarka ei itse remontin saralta ole korviaan lotkauttanut. Meillä ei ole ollut aikaa jatkaa siivoamista. Vaimo -eli siis minä- on kylläkin jatkanut unelmoimista ja intoilua. Vuosien mittainen ammatillinen hukassa oleminen on nyt taakse jäänyttä elämää ja sekös tuntuu kutkuttavalta vatsan pohjassa ja lämmittävältä sydänalassa... On nimittäin aika viheliäinen kaveri tuo epätietoisuus. Mihin juuri näillä kyvyillä ja lahjoilla sekä rajoituksilla sopisin? Onneksi viimein tuli kuitenkin se kaivattu aamu, jolloin tiesin. Enkä silloin voinut käsittää, miksei asia aikaisemmin ollut ollut näin selvää: Minusta tulisi sisustuskaupan täti!

Olen kyllä aina ihannoinut muiden ihastuttavia sisustusliikkeitä ym. sydämellä toteutettuja, luovuutta pursuavia juttuja, mutta sitten heti perään ollut vakuuttunut, että "kyllä ne muut, mutta minä se en vaan tuohon pystyisi ja kun asun niin korvessakin täällä maalla, niin kuka tänne nyt tulisi..." Mutta kuten elämässä yleensäkin, jokaisella asialla on tarkoituksensa ja kaikki onnen ovet aukevat juuri oikeaan aikaan. Aikaisemmin en olisi ollut valmis tähän. Tarvitsin kaikki nuo aikaisemmat kokemukset ja koettelemukset. Nyt olen valmis.

Pihapiirissämme on siis vanha navetta ja siinä on minulle liiketila "pientä kohennusta vaille valmiina". (Jos sattuisitte kysymään asiaa mieheltäni, hänen mittapuunsa mukaan kyseessä olisi megaprojekti niin kunnostustyö- kuin tarvittavan rahamääränsäkin takia...) Mutta älkää kysykö häneltä, pliis. Minusta tila vaatii vain päivitystä jo vuosikymmeniä sitten pois muuttaneiden lehmien jäljiltä. Ja haaveeni omasta sisustusliikkeestä saa puhtia korjata ja kunnostaa navettapoloista, joka muuten saattaisi jäädä oman onnensa nojaan kuikuilemaan pidemmäksikin aikaa.

Ymmärrän kyllä silti rakasta puolisoani. Hän on varsinaisen remontin päätoteuttaja, joka kaiken muun työmääränsä lisäksi on lupautunut raavaaseen ja raskaaseen työhön. Sillä eivät vanhat lehmien parret ja sementtilattioiden korotukset itsestään mihinkään katoa tai uhkaavasti halkeilleet seinät korjaudu. Mies on ehtinyt etukäteen puistella päätään jo moneen kertaan. Mutta yhteisen talon ja pihapiirin muiden rakennusten kunnostustöiden jälkeen olen vakuuttunut: kun hän pääsee vauhtiin, se on menoa ja tulosta syntyy. Onneksi. Olen kiitollinen hänestä. Enkä vain remppataitojen takia.

10. syyskuuta 2007

9.9.2007


Kosteaa ja kylmää. "Puutteellinen eristys", kertoo mies.

Yksi nurkka sortumispisteessä. - "Uusitaan", lukee suunnitelmassa miehen korvien välissä.

Itäpäädyssä yllätys: kaikki vanha aikansa palvellutta. Uusitaan-kohtaan tulee toinen pykälä.

Raakaa työtä ja ponnistelua sekä raakaa työtä ja ponnistelua. Visio, haave ja unelma.

Koko perhe valjastettuna kohottamaan unohdettua pihapiirin jäsentä uudelleen arvoiseensa asemaan.


Voi hyvät hyssykät minkä määrän tavaraa ihminen tarvitsee! Päivänselväähän se, että jokaisella itseään kunnioittavalla yksilöllä, joka varautuu ihan kaikkeen tulevaisuuden haasteista, nurkat turpoilevat pellin-, laudan-, listan-, muovin-, kanisterin-, ym. kappaleita ja päälle vielä kasa ainakin melko tuoretta sahanpurua? Muutama jäteöljyyn tahriintunut jättikokoinen öljytynnyri nyt ainakin ovat välttämättömiä, saati kasa rumia ja aikansa palvelleita keittiönkalusteita? Niin, ja ne kalusteet eivät ole kuin Astrid Lindgrenin saduissa, mummolameininkisiä, kauniita antiikkisia, niitä, joita romantikot hinkuavat koteihinsa. Ne ovat kulahtanutta lastulevyä, 70-luvulla palvelleita, veden ja nyt ulkoilman irvokkaiksi taiteilemia. Niput autonrenkaita, nastoilla tai ilman - ne ovat välttämättömiä!

Me ainakin huomasimme omistavamme navetallisen juuri edellä mainittuja, vuosikymmeniä säilöttyjä kamppeita. Välttämättömiähän niiden täytyi olla, sillä kuka nyt turhaan hillojaan kellarissaan säilöisi. Eikä ainakaan homeisia. Mutta joku tolkku kerjäämisessäkin! Nyt sai riittää. Mitta täynnä. Iso luuta paikalle ja heti!

Pyjaman hihat ylös heti aamusta ja mies traktoreineen paikalle. Sirkkeli soimaan, laudat ja listat pannun ruoaksi. Muovit energiajätteeseen, selluvillat kaatopaikalle. Kierrätystä! Mies voivottelee, mihin nyt autonrenkaat, polkupyörät. Vaimo on tullut hulluksi! Mutta ymmärtää sitten; minkäs sille voi, jos luovuus, ideoiden palo, haaveet, pakottavat vaimon liikkeelle. Pysyypähän tyytyväisempänä, mies ajattelee, kun on jotain mistä haaveilla, jotain, mitä kohti mennä.