22. marraskuuta 2011

22.11.2011


Sytytän kynttilän.


Muistoksi Puuterivillan sisustuspuodille.
Ensimmäisen tulevan adventin kunniaksi.
Kyltille, joka päätti kömpiä varastoon pois tienposkesta.

Sinulle ja minulle.

Uskoakseni kynttilä päivässä pitää lääkärin loitommalla.
Ellei sitten niele sitä kynttilää.

Masokisti minussa halusi kuitenkin mieluummin tunnelmoida itsensä hengiltä.
Kumpi lienee kivuttomampi tapa.

Itseään pitää nimittäin hemmotella. Kohdella kauniisti ja kannustavasti. Myös silloin, kun kirkuu kuin sataman hätyytetty lokki tai kun sanoo ruman sanan, joka alkaa P:llä. Meissä olevat tunnelmat ovat mestarieepoksen sydän ja sielu. Tarina olisi lattea ilman niitä.

Niin myös arki.
Tuntuu hyvälle olla hetken lapsi. Viime vuonna ehdin tuskin hengittää joulun alla; sen verran suuret määrät harteillani oli puodin asioita. Nyt kaikki näyttää jotenkin aivan erilaiselta. Tunnelmat ovat erilaiset. Minä olen erilainen.


Esteetikko minussa ei ole kadonnut.
Haikeita hetkiä on edelleen, kun rakkaudella kerätyt loput aarteet kaasuttavat jonkun uuden ystävänsä takakontissa tai pakussa tiehensä. Toisaalta hengitys kulkee syvemmin. Elämä näyttää ihanat seikkailua lupailevat kasvonsa. Sisälläni oleva tiukkapipoinen matemaatikko jää ymmyrkäisenä raapimaan päätään todennäköisyyslaskelmiensa äärelle, kun ohi pyyhältää latinoverikköni ja kopauttaa topakasti flamencojalkaansa saadakseen pikaisesti palvelua.
Hän kaipaa huomiota. Äksöniä.
Rytmi veressä.

Toisaalta äksöniksi riittää vaikkapa käynti postilaatikolla.

Ymmärrän vanhainkoteja ihan uudella tavalla.

Lempeämpi ote. Hyväksyntä. Armeliaisuus.
Kukaan muu ei voi tarjota niitä kuin itse itselleen. Olen se lääkäri, joka kaivaa kynttilän kurkusta. Tai antaa tekohengitystä tunnelmaan kuukahtaneelle. Omalääkäri.


Sytytän toisen kynttilän.


Uudelle alulle.
Unelmille.

Energiahoidoille, joita jatkan taas joulukuun alusta.
Tarjoamilleni koulutuksille, jotka odottavat maailmankaikkeuden syvässä viisaudessa, kunnes laskeutuvat alas luokseni.

Sinulle ja minulle. :)