23. maaliskuuta 2012

25.03.2012




"Elän ja kuolen.
Jokaisena hetkenä rintarinnan.

Osaisinpa elää enemmän kuin kuolla.
On nimittäin hirvittävän tylsää kuollut elämä.

Kumpaa teen tänään?"

alkaa ote pöytälaatikkoon kirjoittamistani ajatuksista elämästä ja kasvusta.

Kun antautuu henkiselle polulle ja haluaa rehellisesti katsoa itseään, puhdistaa ja muuntaa pelkojaan, rajoittavia ajatusmallejaan jne. kohtaa väistämättä vaiheita, jolloin tuntuu pahalle. Kokemukseni mukaan hyvin monet meistä pelkäävät omasta itsestään nousevia yllykkeitä.
Pelkäämme tai kiellämme itsessämme olevan voiman, jotta välttyisimme ottamasta vastuuta omasta elämästämme.

Tämän kevään ja vuoden intensiiviset auringonpurkausenergiat (näiden vaikutuksia eivät kyllä "viralliset tahot" myönnä tai tiedosta ollenkaan) tunnen hyvin jo nahoissani. Niiden myötä olotilat ovat vaihdelleet kuin piialla keikkuvassa veneessä. Välillä onkin pitänyt pitää laidoista oikein kunnolla kiinni ettei tipahda. ;)

Kevään myötä joillakin puhdistumista on tapahtunut vanhanaikaisen flunssan myötä. Herkät ihmiset voivat reagoida hyvinkin moninaisin tavoin; tuntea epämiellyttäviä kipuja -joko henkisiä tai fyysisiä. Univaikeudet voivat lisääntyä. Stressin kaltaiset olotilat (näennäisten stressinaiheuttajien puuttuessa) voivat lisääntyä. Kilpirauhasen toiminta voi vaihdella yliaktiivisesta vajaatoimintaan viittavalla tavalla. Myös erilaiset erillisyyden tunteet ovat nyt hyvin yleisiä, tunne, ettei välttämättä saa yhteyttä oikein kehenkään.
Avioeroja tapahtuu paljon, koska voimakas, korkeavärähteinen energia pakottaa tukahdutettuja tunteita pintaan. Ja toisaalta harha, että toinen ihminen voi tuoda täyttymyksen, katoaa.

Täyttymys on meissä jokaisessa itsessämme.

Jollemme itse kohtele itseämme rehellisesti, aidosti, rakastavasti ja lempeydellä, kenen oletamme sen tekevän? Kuka voi täyttää tyhjyyden sisällämme?

Mutta kuten elämässä aina, kaikella on loppujen lopuksi suuri siunauksensa.
Tietoinen luottamus siihen, että asiat järjestyvät aina parhain päin edesauttaa askellusta. Maailmankaikkeus pitää kyllä huolen siitä, että kukaan meistä ei putoa veneestä oikeasti. Vain mieli voi nähdä asian tämän harhan kautta.

Tämän vuoden transformatiiviset energiat ovat siis kaikkia meitä syleileviä. Mikään osa ei jää huomaamatta. Tämän todistaa ainakin pihapiirimme nähtävyysarvon kasvaminen; Ernon mökin todellinen olemuspuoli paljastui Pisan esikuvansa mukaisesti Pakaan kaltevaksi kissankopiksi.

Ekaluokkalaisestani puolestaan kuoriutui esiin lukutaitoinen nuorimies, joten hän tuli kotiin onnellisena saamastaan lahjasta; koulussa oli vietetty lukemaanoppimisen juhla ja uuden taidon omaavat olivat saaneet kirjalahjan. Tästä aukeaa hänellekin aivan uusi maailma.


Olen ylpeä ja kiitollinen, että meillä kaikilla on sama etuoikeus osata lukea.

- Myös maailmankaikkeuden energeettisiä lakeja, elämän suurta salaisuutta. :)

7. maaliskuuta 2012

07.03.2012




Juuh.

Ihminen voi tulla onnelliseksi hyvinkin pienistä asioista.

Tai ainakin minä tulin löydettyäni ruokakaupan yrttitarjonnan joukosta ihan tuoreita, kevään ensimmäisiä rosmariineja. Ja sama ruokapöytä näytti aivan uudelta, kun nostin viereiseltä pöydältä korin yrtille seuraa pitämään.
Kierrätystä.

Ja tulin onnelliseksi, kun Erno-kisumme ilmaantui taas kerran vastaan, kun kaarsin kaupasta kotipihaan -vaikka työnsikin heti uteliaan nenänsä kamerani linssiin.

Ja onnelliseksi, kun perheen ekaluokkalainen kertoi kuulema kavereilleen, että äiti on joskus tosi ärsyttävä. Mutta sitten aika kivakin. Saan olla onnellinen niin kauan kun äiti-sana esiintyy pojan puheissa kaverien kesken. :)

Onnellisuus sen kun lisääntyi, kun monta päivää jatkunut migreeni otti ja sanoi heipat.
Miten kevyt ja raikas olo! Tekisi mieli virnistää kaikille vastaan tuleville.

Ja saan tehdä juuri sitä työtä, mitä rakastan. Tämä ei ole vähäpätöinen asia. Enkä vielä jokin aika sitten olisi voinut uskoa, että se olisi edes mahdollista.

Nyt pitäisi aloittaa oikein kunnon haaveilu.

Välittämättä siitä, että sisäinen Martta seisoo kädet puuskassa ja sylki suusta tirsahtaen aloittaa saarnan siitä, että työtä pitää tehdä otsa hiessä. Ansaita leipä. Kyljet kipeinä. Vähintään.

Sanon sille, että ajat ovat muuttuneet. Voin olla hyödyksi lempeämmälläkin tavalla. Marttyyriuden ja uhriuden roolileikit on leikitty. Vuosien mittainen selviytymistaistelu on tuonut ilmiselvää tulosta. Mielikin on oppinut.

Hurraa.

Montakohan ihmiselämää tähänkin oppiläksyyn tuhrautui?

Sisäinen besserwisserini muistuttaa, että sellaista on turha lasken, mitä ei oikeasti ole olemassa.
Hänessä on puolensa -ilmaantuu onneksi viisastelemaan henkisillä lainalaisuuksillaan silloin, kun niistä on minulle jotain hyötyä. Ja tällä kertaa hän tarkoitti aikaa.

Nyt lasken vain tulevia onnistumisia.
Päätän testata elämän salaisuutta ihan käytännössä. Ajattelen vain asioita, joita haluan saada ja jotka oikeasti resonoivat minussa.
Katsotaan, mihin se johtaa.

Suostun koekaniiniksi.

Häkkieläinajat ovat ohi.

-Eläinsuojelijat voitte lakata pidättämästä hengitystänne. :)