30.8.2011

Keräsin tien poskesta ilmeisesti syksyn viimeiset luonnonkukat.

Seuraavana päivänä ojan pientareet oli siistitty kaupungin niittokoneella häiriköimästä ohikulkevien esteetikkojen mielenrauhaa.

Minulle sanat, sävyt ja kaikki hienovaraiset osaset elämässä ovat tärkeitä.
Suunnittelin tuossa vähän aikaa sitten mainosta erääseen aikakauslehteen ja mainoslauseeksi toteamaa "Rakkaus Kotona". Huvittuneena havaitsin samaan aikaan, että kimppuni oli alkanut puhua minulle.

Teki selvästi merkin.

Halusi vahvistaa valitun suunnan.


Rakkaus Kotona.





Opettelen pääsemään sisälle miesteni maailmaan -edes pienesti. Opettelen tuntemaan poikani uudella tavalla. Olemaan äiti ja vaimo.
Samalla tutustun itseeni.
Vaatimuksiini oman itseni suhteen.
Jatkuvaan sisäiseen jäkätykseen siitä, m-i-l-l-a-i-n-e-n minun tulisi olla, jotta olisin kyllin hyvä, kelpaisin itselleni.

Jos ei ole tyytyväinen itseensä, hyväksy ja rakasta kaikkea sitä mitä on, ei ympäristökään voi heijastaa juuri muuta. Kaikki toimii niin tarkasti peilinä, ettei uskoisi.

Hyvä niin, sillä peilejä me tarvitsemme.
Tarkkoja ja kirkkaita.

Kunpa vain osaisin katsoa. Jaksaisin peilata. Oppia kuvasta.
Muuttaa tarvittaessa muutakin kuin jakausta.


Ihana Naisten Päivä Puutervillassa 3.9. 11. tarjoaa lempeää hetkeä irti arjesta.
Tavoitteena on peilata ja välittää edes hiukan auringon valoa jokaiselle.

Parhaillani teen järjestelytyötä; vuokraisiko naapuri mökkiwc:tään, sikalaan sermiksi pellavaverhot, mies kiinnittämään kattoon vaijeria, missä kiinnitysnipsut, ompelukone ja silitysrauta vai voiko ripustaa ryppyisenä, varastosta pahvilaatikoita täynnä aarteita; mihin tontut, pallot, vanha tavara pölyn peitossa, pitää pyyhkiä, etsiä vetimet, tuleeko kiire, näyttääkö lopulta hyvälle, voiko ihana päivä tulla? :)

Ja ihanat ihmiset.

Jännityksellä odotan.

Ja toivotan sydämellisesti tervetulleeksi! :)

26.8.2011

Järkyttävän kaunista.



Hiljaisuus.

Hetki, kun on saanut lapsen nukkumaan riehakkaan illan jälkeen.
Tai kurkien airueen viimeiset huudot, kun ne lähtevät kohti etelää.
Tai alemyynnin hulinasta toipuva navetta, kun vain yksinäiset kynttilät lepattavat maljoissaan.

Retriitti on läsnä.


Sitä haikailee "omaa aikaa".
Sitten saa sitä. Ihan arkensa äärellä.
Eikä tajua, että se on jo siinä.

Maailmankaikkeudella on varmasti vaikeaa. Se miettii, pitäisikö tuolle Puuterivillan tädille kailottaa, että -HOI, T-Ä-S-S-Ä ON NYT S-E HILJAINEN HETKI!

Maagisessa tyhjyydessä, hiljaisuudessa lepääminen on mielenkiintoista. Siinä on jotenkin läsnä kaikki.
Mahdollisuudet.
Ilo.
Rauha.
Luottamus.
Myös kimpoileva mieli, joka vaatii harjoittelua lakatakseen soittamasta orkesterinjohtajan viimeisellä tahtipuikon helahduksella.


Puodissa kuulen tavaroiden hiljaisen kuiskeen.
Ne keskustelevat siitä, kuka on kaunein, ihanin ja haluttavin.
Toisaalta miettivät, mihin ovat matkalla, kenen takakonttiin tai pyörän tarakalle asettuvat. Huolitaanko kaikki?
Tuleeko matkasta pitkä?
Tuntuvatko soratien töyssyt?
Lähteekö maali?
Pyyhitäänkö pölyt?
Rakastetaanko?

Jännittävät.
Odottavat.

Innostuneina maalailevat kuvia uudesta elämästä.

Välivaihe on pian ohi.
Ja silti se on elämä itse.

Odottaminenkin.

Vaihe kuin vaihe.

22.8.2011

Nökötin tuossa menneenä iltana yksinäni pimeässä.

Enkä ainoastaan vain sen vuoksi, että ihanat asiakkaani ovat ostaneet puotini lähes tyhjäksi kaikista valaisimista.

Harrastan näemmä siis myös "kuutamokeikkoja". Pimeässä hiiviskelyä oven pielestä hätäisesti tyrkätyissä miehen jättikokoisissa ja multaisissa crockseissa ja virttyneessä aamutakissa.

Luonnon hätkähdyttävä kauneus saa estetiikan nälkäisen sieluni hypähtämään yhä vain uudelleen ja loikkaamaan sohvan nurkasta kamera kaulassa aitiopaikalle. Onni onnettomuudessa, että tuo kaikki on saavutettavissa melko helposti heti oven ulkopuolelle astuttaessa.
Ikävä olisi estetiikkaan vedoten pyrkiä vapautumaan sellistä kaupungissa.

Kuuhullu.
Kylähullu.
Hullu, mikä hullu.

Miten vapauttavaa. ;)


Ale on käynnistynyt mukavalla tavalla.

Rakkaudella keräämiäni "tavarapersoonallisuuksia" on adoptoitu vielä suuremmalla rakkaudella.
Silti on vielä paljon jäljellä.
Myös tunnetta ja paloa. Ihania asiakassuhteita. " Vakituisia".

Sisäinen hämmentäjä, kaasuttaja ja rossaaja Martti on viipyillyt nyt entistä pidempään. Ottaa oikein kunnon vauhdit ja antaa sisäisen soran lentää. Pakokaasu haisee ja silmiä kirvelee.

Kyyneleeni johtuvat siitä.

Missä näen sinua vielä?
Järjestänkö navetassa joskus jonkun ihanan tilaisuuden, konsertin? Kamarimusiikkia? Jazzia? Rokkia?
Tulisitko?

Ehkä tapaamme jossain muualla?

Luotan siihen. Ja iloitsen jo etukäteen.
Haikeus ja ilo rintarinnan.

Polariteetit käsi kädessä

-kuten elämässä aina. :)

13.8.2011

Luova ihminen "palaa".
Lennokas ja pursuileva mieli on miellyttävää seuraa aina silloin tällöin.

Mutta entä jos sen kanssa pitää jatkuvasti asua saman katon alla?


Luovuus vaatii tilaa.


Ja maadoittumista.

Se ei mahdu piiloon pieneen naiseen vaikka survoisi kuinka, olen huomannut.

Saman huomion on varmasti tehnyt myös rakas perheeni.
Kiukkuinen ja hankala nipo äitinä, murjaani aviovaimona.
Tietty määrä kanavoitua luovuutta on siis todistetusti hyväksi kaikkien terveydelle.

Tilanne, että olen nyt luopumassa rakkaudella rakentamastani luovuuteni hedelmästä, pelottaa. Miten tämän jälkeen itseäni toteutan? Tuleeko hyvä mieli pienemmistä projekteista? Onko toimintamuodon muuttaminen oikea suunta aivan varmasti? Entä jos kaduttaa? Osaanko enää edes olla?


Alennusmyynnit odottavat 16.8. alkaen.

Harjoittelen paraikaa siis liikkeeni konkreettista lopettamista. Martta sisälläni papattaa aleprosenteista ja huolehtii lanteet keikkuen ja pölyhuisku suihkien, että jokainen tavara varastosta tulisi lopun aikeista huolimatta asetelluksi kauniisti esille ja juuri oikeaan aikaan. Martan mielestä pitää myös muistaa s-ä-ä-s-t-ä-ä jotain korvaamatonta itselle. -Jos vielä vaikka tarvitset joskus!

Ajatus, pitää tästä eteenpäinkin jotain pientä, ihanaa sisustustavaraa myytävänä pienimuotoisemmin, kytee. Esimerkiksi hoidossa käydessään voisi halutessaan hankkia pienen muiston mukaansa? Tai sitten jotain ihania tapahtumia navetan suojiin?

Luovat ideat pursuavat.
Ehkä niille pitää antaa tilaa ja aikaa -ja maadoittua. - Katsoa kaikessa rauhassa mihin suuntaan ja miten asiat alkavat järjestyä.

Alemyynnissä muuten tarjolla iloa ja hyvää elämää täydentäviä ihanuuksia edullisesti!
Ja tässä vaiheessa puodissa on vielä ihan kaunistakin, niin ettei tarvitse pelätä tulevansa kaaoksen keskelle.

Sen olen nimittäin vanginnut kaupan tädin tiskin taakse ja pään sisäpuolelle. ;) :)

Nähdään!! :)

11.8.2011

Elämänsä voi elää pelossa.


Tai olla valmis hyppäämään.

Muuttamaan kehittämiään koordinaatteja.

Muuttokuormassa on aina mukana omaisuutta. Ja vaikka olisi jättänyt pihaliiterin perukoille raskailta ja vanhentuneilta tuntuneet mööbelit, tahtovat sisäinen Martta ja syyllistämisen erikoisasiantuja Sylvi sekä Martti-mestarihämmentäjä kammeta itsensä mukaan.

Martti rakastaa muutosta. Se livahtaa salamana paikalle, kun joku vain ajatteleekin tekevänsä elämänsä totuttuun rataan jonkinlaista uudelleen järjestelyä. Martti kaasuttaa tiehensä vasta, kun muutos on jo niin pitkällä, että Martta ja Sylvi ja Arki ovat ehtineet tottua toisiinsa ja läksyttää Martin.
Kireiltä tuntuvat kuitenkin kaikki pakatessaan ja kantaessaan kamoja pihalla seisovaan kuormuriin.
- Vouhotusta!, tuhahtavat. - Heikkoutta!, ilmaisevat kannanottonsa. - Järki jättänyt!

Mitä jos ei tiedä? Mutta tuntee?
Tilaa muuttoauton.
Pakkaa kamojaan.
Haaveilee.
Tuskittelee ajan hidasta kulumista.

Osoite? Mitä sanoa kuormurin kuljettajalle?

- Aja suorinta tietä sinne, missä olen omimmillani. Vahva ja onnellinen.



Siellä en väsy vähästä. En häpeä sitä, mitä olen. En peräänny, koska paikan kauneus sokaisee.
En näänny nälkään. En tunne syyllisyyttä.

Olen mikä olen.
Ja olen jo karttaohjelmani avannut.

Tutkin Eniroa, Googlemappia... sisäisillä silmilläni katson.

Tienviittana sydämen ääni.