Luova ihminen "palaa".
Lennokas ja pursuileva mieli on miellyttävää seuraa aina silloin tällöin.
Mutta entä jos sen kanssa pitää jatkuvasti asua saman katon alla?
Luovuus vaatii tilaa.
Ja maadoittumista.
Se ei mahdu piiloon pieneen naiseen vaikka survoisi kuinka, olen huomannut.
Saman huomion on varmasti tehnyt myös rakas perheeni.
Kiukkuinen ja hankala nipo äitinä, murjaani aviovaimona.
Tietty määrä kanavoitua luovuutta on siis todistetusti hyväksi kaikkien terveydelle.
Tilanne, että olen nyt luopumassa rakkaudella rakentamastani luovuuteni hedelmästä, pelottaa. Miten tämän jälkeen itseäni toteutan? Tuleeko hyvä mieli pienemmistä projekteista? Onko toimintamuodon muuttaminen oikea suunta aivan varmasti? Entä jos kaduttaa? Osaanko enää edes olla?
Alennusmyynnit odottavat 16.8. alkaen.
Harjoittelen paraikaa siis liikkeeni konkreettista lopettamista. Martta sisälläni papattaa aleprosenteista ja huolehtii lanteet keikkuen ja pölyhuisku suihkien, että jokainen tavara varastosta tulisi lopun aikeista huolimatta asetelluksi kauniisti esille ja juuri oikeaan aikaan. Martan mielestä pitää myös muistaa s-ä-ä-s-t-ä-ä jotain korvaamatonta itselle. -Jos vielä vaikka tarvitset joskus!
Ajatus, pitää tästä eteenpäinkin jotain pientä, ihanaa sisustustavaraa myytävänä pienimuotoisemmin, kytee. Esimerkiksi hoidossa käydessään voisi halutessaan hankkia pienen muiston mukaansa? Tai sitten jotain ihania tapahtumia navetan suojiin?
Luovat ideat pursuavat.
Ehkä niille pitää antaa tilaa ja aikaa -ja maadoittua. - Katsoa kaikessa rauhassa mihin suuntaan ja miten asiat alkavat järjestyä.
Alemyynnissä muuten tarjolla iloa ja hyvää elämää täydentäviä ihanuuksia edullisesti!
Ja tässä vaiheessa puodissa on vielä ihan kaunistakin, niin ettei tarvitse pelätä tulevansa kaaoksen keskelle.
Sen olen nimittäin vanginnut kaupan tädin tiskin taakse ja pään sisäpuolelle. ;) :)
Nähdään!! :)


