2. syyskuuta 2010

2.9.2010

Eilen opettelin käyttämään SOMEa eli sosiaalista mediaa. Periaatteen ihmisenä olin vannonut vielä puolisen vuotta sitten, etten koskekaan Facebookiin tms. Aloin siis kuulostaa paikoilleen jämähtäneeltä ja, kyllä, periaatteen ihmiseltä. Joskus aikoinaan naureskelin niille joille tietokoneen käyttöönotto tuntui ylimaallisen vaikealta toimenpiteeltä, kun konetta piti pelätä ja kunnioittaa kuin parastakin robottijumalaa.

Nyt olin siis itse taas kerran jäänyt tavallaan ajatuksistani kiinni ja opettelemassa käyttämään Puuterivillan omaa Facebook-sivua tietynlaisen ennakkokäsityksen vallassa. Koska yrittäjyydestä puuttuvat kaikki aikaisemmin minulle niin kovin tutut raamit tai kehykset (esim. opetussuunnitelma, kollegat, oppilaiden ja vanhempien tarpeet jne.) on nyt ollut opeteltavana tietyn epämääräisyyden sietäminen. Kaikki riippuu oikeastaan nyt siis vain siitä miten ja milloin koen olevani valmis mihinkin siirtoon, tai milloin tuntuu tarpeelliselta kulloinenkin toimenpide. Nettikauppaakin minulta on jo kyselty, mutta toivoisin voivani kohdata ihmiset, joille sisustusihanuuksia välitän. Kasvottomuus kun ei tuo niin suurta iloa, juuri sitä tyydytystä, josta haaveilin. Mutta parempi olla sanomatta "ei koskaan" - sen olen jo oppinut. :)

Yrityksen markkinointi on myös ihan oma lukunsa; vaikeahkoa siitä tekee se, että en persoonana haluaisi olla joka tuutista toitottava ja ärsytykseen asti näkyvä sekä myöskin se, että en henkilökohtaisesti pidä markkinataloudesta. Koska toisaalta elämme juuri näissä luoduissa puitteissa, on vain opeteltava siirtymään kehityksen mukana tarvittavaan suuntaan. Silti kuulen vielä mutisevani sisäänpäin, että koska rakastan kauneutta, kauniita esineitä, ihmisyyttä ja elämää, tuntuu pinnalliselle tunkea omaa kapulaansa markkinointikoneiston rattaisiin. Syvyys sisustukseenkin kun syntyy aitouden kautta. Pelkästään kauniit tavarat tyhjyyden tunnetta täyttämässä eivät ole minun juttuni. Sisustus palvelee toki ihmistä ja tarpeita hyvin monella tavalla, yhtäältä hyvä sisustus luo harmoniaa ja rauhaa, hyvää oloa, toisaalta sen kautta voi ilmentää jo olemassaolevaa sisäistä tasapainoa.

Taidan olla kyllä melkoinen maailmaparantaja pienen naisen kuoreen survottuna, vähän kuin Eemelin äidin veripalttu ja Heinosen lauantaimakkara sekoitettuna - varsinainen irvistyksen nostattava elämysmaku siis. :)

P.S. Ensimmäinen puodissa järjestettävä tapahtuma viittaa myös hyvään oloon ja sen välittämiseen:

Lauantaina 2.10.2010 vietämme Ihanan Naisten Päivän klo 12-16.
Alennuksessa kaikki tekstiilit hemmottelemassa "fyysistä puolta" ja henkiseen puoleen keskitymme Intuitiivisten parantajien avulla.

Hiukkasen tietysti jänskättää, kuten emännillä aina, mutta ihana ajatus silti. Hauskaa saada upeita naisia hetkeksi irti arjen velvollisuuksistaan.

Lue lisää Puuterivillan "Ajankohtaista"-osiosta ja tule ihmeessä moikkaamaan! Huomioithan myös, että tuon lauantain jälkeen puoti on ennakkotiedoista poiketen auki jokaisena lauantaina ennen joulua klo 12-16 ja suljettu puolestaan tiistaisin.

Tervetuloa!

31. heinäkuuta 2010

31.7.2010

RIITTÄMÄTÖN! Kuuluu huuto taas sisältäni, kun lapsi tahtoo uimarannalle, tai makaa kuumeessa ja äiti sen kun tekee töitä, kiirehtii avaamaan puotiaan tai puolijuoksua tarjoaa mainosmateriaalia deadlinen ilmoittaneelle lehdelle. RIITTÄMÄTÖN! Kuuluu sisältä, kun juoksen pihamaan poikki kääretortut kainalossa kahvilan suuntaan ja unohdan kahvimaidon. RIITTÄMÄTÖN! Ääni sisälläni silloinkin, kun opettelen pitämään vapaahetken ja en pystykään avaamaan liikettä aukioloaikojen ulkopuolella asiakkaille, jotka kolkuttavat yllättäen kotiovellani. RIITTÄMÄTÖN! Tuntee tuskaa sydänalassaan, kun kylttien puuttumiseen turhautuneet asiakkaat antavat palautetta tietämättä, ettei Destia eli Suomen tielaitos anna lupaa omille kylteille ja että asiasta on jo neuvoteltu. RIITTÄMÄTÖN! Sytyttää kynttilät vasta liikkeen avautumisen jälkeen, ruokkii kissan myöhään iltapäivällä, heittää pois puodin hyllylle ajat sitten kuolleen pikkukukan, huomaa mainoksessa tahattoman virheen ja netin kuvagalleriassa tyylirikon; väärän värisen ja tyylisen rappurallin. RIITTÄMÄTÖN! VIRHEELLINEN! VAILLINAINEN!

Miksi pidän kuluneesta, rapistuneesta, horjakasta kaapista, tai parhaat päivänsä nähneestä tuolipolosta? Miksi ruosteessa on jotain kutsuvan kaunista, epätäydellisen ihanaa? EPÄTÄYDELLISYYDEN TÄYDELLISYYDESSÄ. Siinä se on. Se on läsnä meissä kaikissa erilaisin tavoin; valtava kauneus ja pyhyys, syvä tietämys ja viisaus. Täydelliseen kokonaisuuteen kuuluvat kaikki puolet. Myös ne, joista itseämme piiskaamme tai arvostelemme. Niitä puoliamme meidän tulisi rakastaa. Nostaa alttarille ja suudella jaloille. Ne puolemme osoittavat meille kohtamme, jotka eniten janoavat rakkautta ja hyväksyntää, ne kohdat, joita eniten meidän tulisi kunnioittaa ja rakastaa itsessämme.

Kiitän ihanaakin ihanimmista asiakkaista, uusista tuttavuuksista, kohottavista kohtaamisista! Juuri tästä syystä kulkemani polku on oikeanlainen ja kannattava ja juuri tästä syystä tiedän, miksi unelmoin omasta puodistani. Juuri tästä syystä kaikki on niin täydellistä - riittämättömyydestäni huolimatta tai juuri sen takia.