24. heinäkuuta 2010

24.7.2010


Ihmisen mieli se on mielenkiintoinen: yhtäältä se kimpoilee etunenässä haaveilemassa tai pelkolinjaa luomassa, toisaalta se vätystelee hännillä muistelemassa ja jälkikäteen puntaroimassa... Tässä ja nyt eläminen sitä vastoin tuntuu haasteelliselta tehtävältä kaikessa yksinkertaisuudessaan. Minä kun olen opettaja sielultani, olen havainnut erittäin lähellä oppia tarvitsevan oppilaan: oman rakkaan itseni. Hiukan kuriton ja konnankoukkuja keksivä tuo oppilas on, mutta oppilas mikä oppilas.

Liikkeeni avautuminen on ollut hyvää koulutusta mielelle, jos nyt tietysti kaikelle muullekin minussa. Vuosien unelma ja haave toteutuneena sai aikaan kaivon reunalla istumisen efektin - tuijotellessani pohjan syvyyksiin arvuuttelin, näinkö pelkkää hämärää vaiko kuitenkin valkoreunaisten pilvien häiveet, auringon heijastuksen vedessä. Mielen hitaus viipyili väsymyksen ja hämmennyksen tunnemaastossa, kun taas sydän ja sielu lauloivat ilosanomaa. Tuon sekakuoron sävelet peittivät hetkeksi alleen kirkkaat sävelkulut ja saivat aikaan epävireisen soinnin.


Nyt muutaman viikon valtavan kokemusmaailman omaavana "yritysjohtajana" kuoron sointi alkaa soida kauniimmin. On aika vain keskittyä olennaiseen, erottaa tärkeät asiat vähemmän tärkeistä ja nähdä itsensä kaiken jättimäisen työmäärän alla ja rinnalla. Yllätysmomenttina kaikessa on todellakin ollut suuri työmäärä, jota en osannut etukäteen ennakoida. Päivät ovat venyneet ympäripyöreiksi ja väsymys hiipinyt kuvioon mukaan. Luovuuden ilo himmentyi hetkeksi, usko omaan jaksamiseen ja riittämiseen vaati tarkastelua. Toisaalta muusani, vahva usko ja luottamus, ovat olleet koko ajan polulla.


Mahtavaa nähdä oppivansa ja kasvavansa, vaikka hetki sitten kuvittelikin saavansa ehdot. Ja mitä sitten, vaikka saisikin ehdot jollain saralla - sittenpähän tulisi luetuksi kunnolla ja perusteellisesti! Armo ja armeliaisuus itseä ja kaikkea kohtaan on vastaanotettavissa ilman minkäänlaista painetta vastalahjasta. Niin yksinkertaista se on.

Helppoa tämä elämä. :)

21. toukokuuta 2010

21.5.2010




Navetan ikkunanpielet ovat saaneet väriä ja sähköjohdoista muurahaiset saisivat valtatien Lontooseen. Lontoon valtatie on nyt kätevästi naputeltu kulkemaan siellä ja täällä vastaamaan nykyaikaisia vaatimuksia. Entisillä sähköillä saikin leikkiä varsin jännittävää peliä, jossa pääpalkintona olisi saattanut olla komea kiharapilvi varsin sähäkästi toteutettuna.

Kuukausi, ja minun ammattinimikkeeni vaihtuu kotiäidistä yrittäjäksi... Kutkuttava ajatus! Jännityksellä odotan hetkeä, kun kaikki tavarat, tilatut, vanhat jo varastossa olevat jne. on roudattu myymälätilaan ja pääsen järjestelemään kaiken mieleni mukaan. Tätä olen tehnyt aikaisemmin mm. kouluissa, joissa olin opettajana: luokan pulpettien ym. paikat vaihtuivat milloin minkäkinlaiseen muodostelmaan ja toisaalta oppilaiden kuvistöistä sai mainioita sisustuselementtejä ankeiden käytävien ja luokkatilojen iloksi. Minusta epäviihtyisä ympäristö näivettää ja väsyttää (huonot energiat!:)) ja hyvin yksinkertaisilla ja edullisilla ratkaisuilla voi saada varsin viihtyisää aikaiseksi...

Nyt kun minulla ei siis enää ole ihanasti touhuavia oppilaita orjatöissä maalaamassa ja koristelemassa paikkoja, aion pärjätä ihan itse. Kaikki luovuus lähtee oman nahan alta yhteistyössä enkelien kanssa, jotka ovat kyllä istuneet kevään olkapäilläni järjestellen ihmeellisellä synkronismilla kaikkia palasia kohdalleen. Näyttäisi siis siltä, että on aika ottaa vastaan kaikki se, mistä olen unelmoinut. Huh! Toivottavasti olen "tilannut" kaiken juuri sopivasti oikeanlaiseksi... ;)

Kiitos kaikille ihmeellisille ihmisenkeleille ja niille olkapäillä istuneille, jotka olette omalta osaltanne auttaneet minua unelmani toteuttamisessa! K-i-i-t-o-s.