8. maaliskuuta 2010

8.3.2010




Kansainvälinen naistenpäivä: Päivä kaikille ihanille ja upeille naisille! Tällainen päivä olisi tarpeen ihan jokaisena päivänä: huomata ja nähdä oma itsensä ja helliä, hoitaa ja ihailla rakastavasti. Minun peiliini katsoo usein arvostelevat kasvot, jotka löytävät vian sieltä ja toisen täältä. Oikein pitää opetella katsomaan lempeämmin ja hyväksyvämmin, antaa itselleen anteeksi kaikki ja toisaalta iloita ja kiittää kaikesta. Kiitollisuudesta tulee ylipäätään valtavan hyvä mieli ja olo. Kannattaa kokeilla! :)

Tänään kiitän taas navettaprojektini edistymisestäkin! Koko pitkän talven rakas mieheni on eristänyt vintin puolelta varsinaisen liiketilan kattoa; koolannut ja kantanut suurinpiirtein miljoona kiloa sahanpurua eristeeksi ja sitten lankuttanut koko hoidon. Tätä ennen on kannettu sivuun säilömiäni vanhoja ihanuuksia, joita on matkan varrella siirrelty karkuun remppaa... Aikasmoista roudausta täytyy sanoa, mutta ihanaa silti!

Olen ehtinyt kasvaa ajatukseen omasta yrityksestä yhä voimakkaammin. Suurimmat tilaukset on tehty ja vatsanpohjassa kutkuttaa ajatus rekoista peruuttamassa pihapiiriin kontit kauniita asioita pullollaan... Vielä on organisoitava monen monta yksityiskohtaa ennen avajaispäivää, joka muuten on kalenteriin merkitty 28.06.2010, joten työtä kyllä riittää. Välissä olen ehtinyt tuskailla, menettää luottamuksen sekä itseeni että koko projektiin, olla hukassa täydellisesti ja taas etsiä ja löytää sopivia palasia kuvioon. Valtavan suuri helpotus tuntuu olevan se, että asiat todella näyttävät nyt konkretisoituvan. Enää kaikki ei ole vain "maailmankaikkeuden netissä" tilauksessa, sillä todellinen toimitusaika alkaa lähestyä uhkaavalla ihanuudella. :)

21. lokakuuta 2009

21.10.2009



Herranen aika, miten säpsähdyttävää olikaan kirjoittaa vuosiluvuksi 2009. Yli vuosi on vierähtänyt ja paljon on ehtinyt tapahtua, mutta navetan suhteen olemme kuitenkin vasta, voisi sanoa, "vaiheessa", vaikka sitä onkin remontoitu jokikisessä mahdollisessa välissä. Mieheni oli siis oikeassa, että tämä tosiaan on megalomaaninen projekti kaiken muun rinnalla. Häneltä ehti mennä selkäkin ja eipä ihme, sillä yhden miehen kannattelema aikamoinen painolasti... Onneksi hän kuitenkin toipui ja kaikki on järjestynyt askel askeleelta.

Ehdin tässä välissä mm. päättää luokanopettajan urani ainakin tältä erää ja hankkia ammattitaitoa ihmisten auttamiseksi intuitiivisena parantajana ja sekä iloita, että kyynelehtiä uuden elämänvaiheen käynnistämisestä. Tein hypyn tuntemattomaan ja nyt intoa täynnä pistän kokoon sydämen palossa ajatuksia ja tuntemuksia tulevaisuuteni suhteen. Karsin pois epätyydyttäviltä tuntuvia seikkoja ja maistelen ja makustelen hyvältä tuntuvia, minussa resonoivia puolia. Hoivaan ja hellin kuin pientä avutonta lasta. Nyt on aika todella pysähtyä ja kysyä itseltään, mikä minusta tulee isona. Mitä minä tahdon. Kuka minä olen. Mitä haluan elämässäni ilmentää. Miten haluan elää.

Moiset kysymykset eivät aukea ihan pikkutuumailulla, eivät sivulauseissa heitettyinä. Mutta tuntuvat pelottavuudessaan ja laajuudessaan huikeilta kysymyksiltä, mahdollisuuksia täynnä olevilta kysymyksiltä! Sisältävät valtavasti potentiaalia saada juuri sitä, mitä itse haluan, mihin olen syntynyt ja missä kokisin olevani vankkumaton osa itseäni. Saisin täyden tunteen eläväni täydesti. Olevani juuri oikeassa paikassa. Olevani elämä itse.

Kiitos elämälle! :)