Lisäsin elämääni vähän väriä.
Kaapin päältä esille nostettu punaruutuinen villahuopa toi heti lämpimämmän, kotoisan tunteen.
Samoin vadelmat, joita poimin rakkaan tokaluokkalaiseni kanssa.
Hänen huomionsa tosin keskittyi enemmänkin ojasta löytyneen puukarahkan kirvoittamaan jättimäisten horsmien taltutusoperaatioon.
Työnjako oli siis heti hyvin luontevasti noussut selkärangasta.
Sainkin tuntea itseni lähes kuningattareksi astellessani valmiiksi raivattua polkua. Lisäetuna nuoren isännän taukoamaton sanallinen informaatio siitä, missä kohtaa miehinen uho pisti matalaksi minkäkin vihreälehtisen, piti varmasti myös uhkaavat karhut loitolla.
Mahdollinen tuleva vaimo saa hyvän miehen.
Ellei sitten mittaa rakkauttaan poimitun sadon määrässä.
Ehdin tuossa aloittaa myös luokanopettajan sijaisuuden opiskelun rinnalla.
Mukavan virkistävää saada tuoretta energiaa kaiken uuden muodossa.
Mieli kun helposti laskeskelee arjessa tavoitteiden ja "sitten kun" ajatusmallin kautta. Olen helpottunut, että osaan jo olla myös läsnä -nauttia sateenkaaren väreistä pelkän aarteen jahtaamisen sijaan. Se tuo hyvän tunteen siitä, että elämä on elämisen arvoista, arvokasta ja hienoa.
Ja tein tietoisen valinnan, etten pyri enää niin kovin muuttamaan tai "parantamaan"ketään, edes läheisiäni.
Hyväksyn, kiitän ja kannustan. Sallin heidän poimia vadelmiakin juuri oman mieltymyksensä verran.
Tai olla poimimatta.
Tällainen tietoinen valinta kasvattaa kuulema tutkimusten mukaan aivojen harmaata ainetta niillä alueilla, missä sijaitsee hyväksynnän, onnellisuuden, myötätunnon ja ratkaisujen alue.
Ajatella -mitä enemmän harmaata, sitä onnellisempi on!
Nyt ymmärrän, miksi olen halunnut haalia ympärilleni ihania harmaita huopia ym.. Tunsin niiden selvästi lisäävän onnellisuuttani.
Ja mikä onni, että minulla on mihin kääriytyä, kun vielä harjoittelen pään sisäisen harmaan alueeni kasvattamista pysyvän onnellisuuden tilan vakiinnuttamiseksi. :)
