Ei yhtään viestiä, meiliä, postausta.
Olin olemassa yhtä aktiivisesti kuin aisasta pudonnut vanha kello, jonka pelastin naapurin jätekuormasta.
Kukaan ei tarvinnut minua.
Ei edes yhden vaivaisen mainoskirjeen vertaa.
Kuriton sisäinen lapseni halusi näytellä kieltään ja polkea jalkaansa; antaa palautetta kuuluvasti maailmankaikkeudelle. Se EI halunnut pudota pois maailman laidalta, vaikka olikin jatkuvalla syötöllä kiukutellut katkeamattomasta informaatiotulvasta, kymmenistä meileistä päivässä, väsyttävästä aktiivisuudesta olla hereillä 24 h vuorokaudessa. Se EI halunnut, että se hyljättäisiin.
Kiukuttelusta huolimatta.
Yrityspolun alkuaikoina käytin paljon energiaa valjastaakseni tuon kurittoman kakaran ahkerammaksi ja asiallisemmaksi koneen käyttäjäksi; opetin ja paasasin sille mm. sosiaalisen median käytöstapoja. Sitä ennen annoin piutpaut feispuukeille ja vastaaville. Minulle riitti "tavallinen elämä" ilman kuuminta puhelinmallia tai jatkuvaa tarvetta kurkkia netistä milloin mitäkin. Nyt lapsi parka meni ihan sekaisin, kun sitkeästi jäkättämäni mallit pitikin tietyiltä osin poisoppia.
Kunnioitan sosiaalista mediaa, vaikka huomaan loppujen lopuksi jääneeni siihen myös koukkuun. Mitä ihmettä tein aikaisemmin? Elämäni mahtoi olla kurjaa tai ainakin jollain tavalla vähäpätöistä.
Ajat ovat muuttuneet.
Nyt kaikki käy käden käänteessä. Yhdellä ja samalla napin painalluksella. Ja myös globaalisti henkilöiden kanssa, joiden kanssa ei "oikeasti" tulisi pidettyä yhteyttä. Kätevää, tehokasta, taloudellista ja muodikasta.
Toisaalta myös ahdistavaa.
Katoaako syvyys?
Lisääntyykö rakkaus kaikkia ja kaikkeutta kohtaan saavutettavuuden helpottuessa?
Jos, niin kannatan konetta varauksettomasti.
Ja opettelen harmonisesti elämään taas elämää, joka on laadukasta myös koneen ulkopuolella.
Sopivassa suhteessa kaikkea -vaaka tasapainossa. :)
2 kommenttia:
Kuulostaa kovin tutulta...mäkin vihasin ennen tietokoneita ja nyt tuntuu että on täysin riippuvainen mokomasta. Sama homma oli kännykän kanssa...aluksi ärsytti että pitäisi aina olla tavoitettavissa ja nyt jos se unohtuu päiväksi kotiin on ihan hukassa. Siinä meillä tän päivän ihmisillä onkin haastetta pitää vaaka tasapainossa kannatan enemmän oikeita kontakteja fyysisesti ystävien kanssa kuin pelkästään fb. välityksellä mutta tuntuu että kaikilla on jatkuva aika pula tasapainotellessa perheen ja työn välissä. On muuten jännä kun lapset kasvavat aikuiseksi tulee tuo samainen tunne ettei sinua enää tarvita. Työnnät sitten jatkuvasti nokkasi silti heidän asioihinsa kun ei osaakaan olla siinä hiljaisuudessa (; että kyllä ihminen on kummallinen eläin! Aurongonpaistetta päivääsi.
Kivaa, kun täällä oli odottamassa kommenttisi Maria! :)Mukava alku päivälle...
Tässä tullaan taas tähän koneen ihanaan puoleen!! Mutta kyllä on tullut "paha tapa" raahustaa ensimmäiseksi tervehtimään fläppäriä, eikä tehdä mitään muuta aamunsa aloittajaisiksi... ;)
Kohta meillä on koneet puolisoina ja lapsukaisinakin. -Olisivat ainakin ohjelmoitavissa huomattavasti nykyistä jäkätystä vaivattomammin! Hih.
Pusuja, nähdään taas ihan livenäkin, T :)
Lähetä kommentti