Minua voi onnitella.
Aivan samoin kuin uuden auton omistajaa.
Lunastin nimittäin kameran.
Jo lainassa olleen.
Olin jo kotiuttanut sen kätevällä tavalla ja tullut sinuiksi automaattinäppäimen kanssa.
-Automaattista estetiikkaa ilman minkään valtakunnan ymmärrystä. :)
Aina kun valtava tallentamisen vimma iskee, työväline on siis käden ulottuvilla. Ihanaa.
Varmasti myös perheeni mielestä.
Huomattavasti järkevämmän näköistä kömpiä kylillä puskista kamera kaulassa.
Kissakin kantoi tuossa viimeisen "virallisen aukiolopäivän" kunniaksi puotiin puolikuolleen hiiren asiakkaideni jalkojen juureen.
Toi palkinnon hyvin tehdystä työstä.
Halusi myös itse kehuja hyvin sujuneesta yhteistyöstä. -Se oli sentään jokusen kerran ehtinyt liikkeessä parhaille peitoille ennen ulos joutumista.
Nyt kiitin sitä -ja kannoin taas ulos.
Hiiri hampaissansa.
Ylpeä omistaja.
Erno ei olisi myynyt herkkuaan mistään hinnasta. Ei ole tässä tullut äitiinsä.
Minä jatkoin parilla viikonlopulla puodin aukioloaikaa. Sitten ovi menee kiinni ja jään kertailemaan sydämeeni kerättyä satoa. Tulee ehkä se pysähtyminenkin. Hetken hiljaisuus.
Sen jälkeen ääni kulkee toivottavasti taas entistä rasvatummin.
Kuin Placido Domingolla kylpyammeeseen upotettuna. ;)
2 kommenttia:
Onnea kameran omistajalle(: Onhan se kieltämättä "normaalimpaa" hiipiä puskasta kamera kaulassa...entäs jos hiipii lähistöllä sijaitsevan tyhjän maatilan liepeillä unelmoimassa menisköhän toi kamera kaulassa metodi siinäkin täydestä?
Juu kävin vain kuvailemassa jos joku ihmettelee.Naapurit varmaan ihmettelevät sitkeää aamulenkkeilijää jonka niskat menevät vielä nurin paikkaa kurkkiessa...on muuten vaikeaa se pysähtyminen, vuosikausien hösöttämisestä ja ylitouhuamisesta
ei niin vain pääsekään irti. Mä alan olla niin täynnä käyttämätöntä touhuenergiaa että voi sitä päivää kun se pullahtaa ulos...syksyisiä haliterveisiä!
:)Kiitos. :)
Sieluni silmillä näen sinut siellä puuhastelemassa navetan kuvat silmissä... :) Jatka vaan haaveilua, sitä kauttahan ne kaikki unelmat toteutuvat! Mä ymmärrän niiiin hyvin tuota pysähtymisen vaikeutta, mutta toisaalta jo alan vähän oppiakin, mistä olen tosi iloinen. Eihän se pysähtyminen tarkoita sitä, ettei voisi mitään tehdä. Eri asia on paahtaa hampaat irvessä. Ja voi onnellista maailmaa, kun sinun aikasi koittaa tuoda lahjasi kaikkien saavutettaviksi. Tsemiä sisko! :)
Lähetä kommentti