Pihapiiristämme löytyy Eemelin verstaita. Isomman ja pienemmän miehen.Miehet kuulemma tarvitsevat oman tilansa.
Nuoremman isännän verstaassa vierailevat aina välillä myös puotiin vierailulle tulevat lapset.
Olen antanut kasan äidin järkeviä ja tiukkapipoisia ohjeita; pitää olla kohtelias ja ystävällinen, ei saa viedä heitä vaarallisiin paikkoihin, eikä ketään saa k-a-s-t-e-l-l-a, (siitäkään huolimatta, että vieraat lapsukaiset "h-a-l-u-a-i-s-i-v-a-t tulla kastelluiksi", kuten eräänä aurinkoisena päivänä rakas Eemelini asian huomaavaisesti oli toimittanut. ;))
Olen oppinut, että "pojat ovat poikia", vaikka aikanaan ärsyynnyin kommentista ja ihmettelin moista sovinistista vapautusta kaksilahkeisille.
Annoin periksi.
Vain rakastan.
Poikani on alkanut hokea että "Lopeta äiti puoti, sitten olisit enemmän mun kanssa".
Mitä tuohon voi sanoa?
Mikä on tärkeintä?
Pysähdyin. Pohdin.
Asiat eivät ole niin yksinkertaisia.
Vai ovatko?
Lapsi näkee.Mihin on kadonnut leppoisa oleminen? Mihin huolettomuus ja vapaus, vapaa-aika? Missä kohtaa e-h-d-i-n?
Milloin tulee unelmani "kliimaksi"? Onko se jo nähty vai piilotteleeko jossain harhojen maailman laidalla? Mitä haluan elämältäni? Miten löytää paras mahdollinen ratkaisu?
Muutosvoima on astunut elämääni.
Otan vastaan, mitä se minulle tarjoaa, vaikka en vielä t-i-e-d-ä.
:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti