3.8.2011

Suurin haaveeni viime vuosien aikana on ollut "ihmisten koskettaminen".

Aloitin puodinkin pidon tavoitteenani luoda omalta osaltani hyvää mieltä kiireisille kanssakulkijoille. Toivoin voivani välittää edes jollekin hippusen hyvää oloa.


Sitten unelmani omasta puodista toteutui.

Ja se ryökäle halusi väen vängällä raahata mukanaan Arki-nimisen kamunsa bunkkaamaan navettani suojiin.


En tiennyt, että Arki oli hyvin vaativa kaveri; Sille eivät riittäneet mitkään tavanomaiset kesytysmenetelmät, eivät hienot saatelauseet tai tavoitebarometrit. Se vaikeroi valvottuaan liian kovalla patjalla, valitti raskaista taakoista ja jatkuvasta kiireestä. Sitä ei miellyttänyt taloudellinen epävarmuus, eikä se jaksanut seisoa puodissa kellon ympäri päivästä toiseen.

Selitin sille, miten tärkeää tämä kaikki minulle on ja ettei sen pitäisi tulla ja tuhota koko hienoa kuviota, jonka olin niin suurella työllä ja vaivalla rakentanut -"Pilvilinnat ihmisten koskettamisesta".
Arki nauroi päin näköä. "Koskettavaa", se sanoi ivallisesti, "päätit sitten naulata itsesi hienon teesisi kanssa."

Halusin tehdä yhteistyötä. Palaveerasimme Arjen, sisäisen Marttani sekä muiden asianosaisten kanssa.
Aikansa siinä huusivat yhteen ääneen, kunnes sallin hiljaisimman ja samaan aikaan voimakkaimman äänen kuulua; en kokenut intohimoa tavaroihin, vaan ihmisiin!
Sekä Martta että Arki nyrjäyttivät leukaperänsä. Häh?

Olen vääntänyt varsin raskasta kampea hampaat irvessä, rakentanut ikään kuin kulissia todelliselle tavoitteelle. Ihmisten auttaminen on suurin intohimoni.

Puoti sulkee ovensa kesän jälkeen. Sisustuspuoti.
Sitä ennen alet ja Ihana Naisten Päivä. Sitten toivottavasti hoitoasiakkaita. Ja kohtaamisia. Ja...?

Mihin minua johdatetaan?

Haluan nähdä.

Jatkan blogia. Ja KIITÄN. Sydämelliset kiitokset kohtaamisista.
Ne ovat ainutlaatuisia.

- Kuten sinäkin. :)