Syksy on vierähtänyt ja navettaprojektiksi ristimämme työsarka ei itse remontin saralta ole korviaan lotkauttanut. Meillä ei ole ollut aikaa jatkaa siivoamista. Vaimo -eli siis minä- on kylläkin jatkanut unelmoimista ja intoilua. Vuosien mittainen ammatillinen hukassa oleminen on nyt taakse jäänyttä elämää ja sekös tuntuu kutkuttavalta vatsan pohjassa ja lämmittävältä sydänalassa... On nimittäin aika viheliäinen kaveri tuo epätietoisuus. Mihin juuri näillä kyvyillä ja lahjoilla sekä rajoituksilla sopisin? Onneksi viimein tuli kuitenkin se kaivattu aamu, jolloin tiesin. Enkä silloin voinut käsittää, miksei asia aikaisemmin ollut ollut näin selvää: Minusta tulisi sisustuskaupan täti!
Olen kyllä aina ihannoinut muiden ihastuttavia sisustusliikkeitä ym. sydämellä toteutettuja, luovuutta pursuavia juttuja, mutta sitten heti perään ollut vakuuttunut, että "kyllä ne muut, mutta minä se en vaan tuohon pystyisi ja kun asun niin korvessakin täällä maalla, niin kuka tänne nyt tulisi..." Mutta kuten elämässä yleensäkin, jokaisella asialla on tarkoituksensa ja kaikki onnen ovet aukevat juuri oikeaan aikaan. Aikaisemmin en olisi ollut valmis tähän. Tarvitsin kaikki nuo aikaisemmat kokemukset ja koettelemukset. Nyt olen valmis.
Pihapiirissämme on siis vanha navetta ja siinä on minulle liiketila "pientä kohennusta vaille valmiina". (Jos sattuisitte kysymään asiaa mieheltäni, hänen mittapuunsa mukaan kyseessä olisi megaprojekti niin kunnostustyö- kuin tarvittavan rahamääränsäkin takia...) Mutta älkää kysykö häneltä, pliis. Minusta tila vaatii vain päivitystä jo vuosikymmeniä sitten pois muuttaneiden lehmien jäljiltä. Ja haaveeni omasta sisustusliikkeestä saa puhtia korjata ja kunnostaa navettapoloista, joka muuten saattaisi jäädä oman onnensa nojaan kuikuilemaan pidemmäksikin aikaa.
Ymmärrän kyllä silti rakasta puolisoani. Hän on varsinaisen remontin päätoteuttaja, joka kaiken muun työmääränsä lisäksi on lupautunut raavaaseen ja raskaaseen työhön. Sillä eivät vanhat lehmien parret ja sementtilattioiden korotukset itsestään mihinkään katoa tai uhkaavasti halkeilleet seinät korjaudu. Mies on ehtinyt etukäteen puistella päätään jo moneen kertaan. Mutta yhteisen talon ja pihapiirin muiden rakennusten kunnostustöiden jälkeen olen vakuuttunut: kun hän pääsee vauhtiin, se on menoa ja tulosta syntyy. Onneksi. Olen kiitollinen hänestä. Enkä vain remppataitojen takia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti