10. syyskuuta 2007

9.9.2007


Kosteaa ja kylmää. "Puutteellinen eristys", kertoo mies.

Yksi nurkka sortumispisteessä. - "Uusitaan", lukee suunnitelmassa miehen korvien välissä.

Itäpäädyssä yllätys: kaikki vanha aikansa palvellutta. Uusitaan-kohtaan tulee toinen pykälä.

Raakaa työtä ja ponnistelua sekä raakaa työtä ja ponnistelua. Visio, haave ja unelma.

Koko perhe valjastettuna kohottamaan unohdettua pihapiirin jäsentä uudelleen arvoiseensa asemaan.


Voi hyvät hyssykät minkä määrän tavaraa ihminen tarvitsee! Päivänselväähän se, että jokaisella itseään kunnioittavalla yksilöllä, joka varautuu ihan kaikkeen tulevaisuuden haasteista, nurkat turpoilevat pellin-, laudan-, listan-, muovin-, kanisterin-, ym. kappaleita ja päälle vielä kasa ainakin melko tuoretta sahanpurua? Muutama jäteöljyyn tahriintunut jättikokoinen öljytynnyri nyt ainakin ovat välttämättömiä, saati kasa rumia ja aikansa palvelleita keittiönkalusteita? Niin, ja ne kalusteet eivät ole kuin Astrid Lindgrenin saduissa, mummolameininkisiä, kauniita antiikkisia, niitä, joita romantikot hinkuavat koteihinsa. Ne ovat kulahtanutta lastulevyä, 70-luvulla palvelleita, veden ja nyt ulkoilman irvokkaiksi taiteilemia. Niput autonrenkaita, nastoilla tai ilman - ne ovat välttämättömiä!

Me ainakin huomasimme omistavamme navetallisen juuri edellä mainittuja, vuosikymmeniä säilöttyjä kamppeita. Välttämättömiähän niiden täytyi olla, sillä kuka nyt turhaan hillojaan kellarissaan säilöisi. Eikä ainakaan homeisia. Mutta joku tolkku kerjäämisessäkin! Nyt sai riittää. Mitta täynnä. Iso luuta paikalle ja heti!

Pyjaman hihat ylös heti aamusta ja mies traktoreineen paikalle. Sirkkeli soimaan, laudat ja listat pannun ruoaksi. Muovit energiajätteeseen, selluvillat kaatopaikalle. Kierrätystä! Mies voivottelee, mihin nyt autonrenkaat, polkupyörät. Vaimo on tullut hulluksi! Mutta ymmärtää sitten; minkäs sille voi, jos luovuus, ideoiden palo, haaveet, pakottavat vaimon liikkeelle. Pysyypähän tyytyväisempänä, mies ajattelee, kun on jotain mistä haaveilla, jotain, mitä kohti mennä.


Ei kommentteja: