2. heinäkuuta 2008

2.7.2008



Keskellä kesää ja muiden lomia me remppaamme navettaa. Eipähän kulu rahaa turhanpäiväisiin lomamatkoihin tai tuhlaannu voimia laiskotteluun. Silmiä hivelevää on nähdä pahasti haljenneen navetan nurkan purkautuvan pois ja tilalle nousevan ryhdikkään, mutta entisen kaltaisen uuden seinämän. Mies siellä taas sateissa (joita muuten on sitten riittänyt!) ja joskus auringon paahteessa pää punaisena touhuaa; kuuluu kilke ja kalke, traktorin käynnistyminen, moottorin hurinaa, betonimyllyn rouskutusta... Kohta on paikalla jo kaivinkone ja molemmat miekkoseni, pienempi ja isompi, ovat sen vieressä silmä kovana tutkimassa salaojien juuri oikeanlaista syvyyttä sun muuta kaltevuuskulmaa. Minä tyydyn katsomaan tapahtumia tuvan ikkunan takaa. Hymyilyttää.

Mieleen nousevat kuvat siitä, millaiselta kaikki loppujen lopuksi tuleekaan näyttämään. Vahvat visiot pyörivät päässä ja kova palo olisi jo salaojien sijaan päästä käsiksi varsinaiseen liiketilaan navetan sisälle. Mutta minkäs teet, ei hätäileminen auta, ei edes hätähousuksi miehen ristimällä vaimolla. On odotettava vielä. H-U-O-K-A-U-S.

Onneksi haaveissani voin jo olla perillä.



Ei kommentteja: