Kuolematon hetki

Elämä on katoavaista.
Tiedemiehet väittävät.

Että kaikella on taipumus muuttua. Mikään ei pysy paikoillaan ja samana.
Tähdet luhistuvat, hiekkalinnan hiekanjyvät muuttavat tuulen mukana, jäätiköt sulavat, rakennukset ränsistyvät, vaatteet ja sisustukset eltaantuvat siinä missä kissan lautaselleen unohtamat muikut.

Tammikuu vetelee sekin viimeisiään.
Ja olen näemmä aloittamassa positiivisen kuollettavalla otteella helmikuutakin.
Tapan näet ainakin tapani otsikoida postaukseni päivämäärällä ja aloitan otsikoimalla mielivaltaisesti.

Kuolemasta tässä ei varsinaisesti voida puhua, mutta muutoksesta toden totta siinäkin. Kuolema-sanan käyttäminen on muuten tuntunut joskus jopa pelottavalle. Että jos hiiskahtaakaan siihen suuntaan, se varmasti tulee ilonpilaamaan kaiken tai ainakin on selvästi pahaa tarkoittava enne.

Käsitykseni elämän lopullisuudesta on kuitenkin muotoutunut matkani varrella. Kaikki on ikuista, mutta muoto muuttuu, olen todennut. Pelottava lopullisuus onkin siis vain mielen harhaa, jolla se pyrkii hallinnoimaan elämää, koska ei voi käsittää maailman monimuotoisuutta omista eräällä tavalla rajallisista lähtökohdistaan käsin.

Tässä jatkuvassa luonnollisessa muutostilassa eläminen helposti pelottaa, koska miellämme, että turva syntyy paikoillaan olevista elämän asioista. Siitäkin huolimatta, että emme ole täysin tyytyväisiä siihen, mitä meillä on ja miten elämme. Mieli tahtoo vapautta ja keveyttä, mutta pitää kiinni näennäisistä turvaverkoistaan. -Jotka eivät siis tämän muuttuvan elämänluonteen mukaisesti ole oikeasti pysyviä.

Mitä siis tehdä? Miten uskaltautua vaarallisen oloiseen leikkiin mukaan?
Mielen hiljentämisen puolesta on puhuttu paljon. Tällöin on aidommin kiinni itsessään ja elämässään.
Hyväksymisellä on myös merkittävä roolinsa tässä helpotuksen näytelmässä.
Paljon kannatusta on saanut myös huomion kiinnittäminen hyvään.
Syvähengitys puolestaan puoltaa paikkaansa ihan jo hengissä selviämistä silmällä pitäen, mutta tuo kuulema myös paljon lisäetua fyysisyydelle.
Itsestään huolehtiminen niin ravinnon kuin liikunnallisten ilojen muodossa on myös ilmeisen tärkeä osa elinvoimaista, viriiliä olotilaa.
Lisäksi omien pelkojensa kohtaaminen tai oikeastaan niiden avulla voimaantuminen häivyttää harhaluulon siitä, että olisi olemassa asioita, jotka oikeasti pitävät vangittuna, elämässä lusimassa.

Niin tai näin, meidät on selvästi ahdettu paattiin, joka toivottavasti kuljettaa muitakin kuin pakolaisia. Tai nukkuvia. Herääminen kun on sitä, että alkaa nähdä asioiden todellisemman luonteen. Ja kuolemaa pakoon juoksemisen lakkaamista. Ymmärrystä, että sehän on vain eräänlainen tapa siirtyä lähemmäs tätä hetkeä, vertailupohja, jonka avulla voi varmistaa oikeasti elävänsä. :)