22. elokuuta 2011

26.8.2011



Järkyttävän kaunista.



Hiljaisuus.

Hetki, kun on saanut lapsen nukkumaan riehakkaan illan jälkeen.
Tai kurkien airueen viimeiset huudot, kun ne lähtevät kohti etelää.
Tai alemyynnin hulinasta toipuva navetta, kun vain yksinäiset kynttilät lepattavat maljoissaan.

Retriitti on läsnä.


Sitä haikailee "omaa aikaa".
Sitten saa sitä. Ihan arkensa äärellä.
Eikä tajua, että se on jo siinä.

Maailmankaikkeudella on varmasti vaikeaa. Se miettii, pitäisikö tuolle Puuterivillan tädille kailottaa, että -HOI, T-Ä-S-S-Ä ON NYT S-E HILJAINEN HETKI!

Maagisessa tyhjyydessä, hiljaisuudessa lepääminen on mielenkiintoista. Siinä on jotenkin läsnä kaikki.
Mahdollisuudet.
Ilo.
Rauha.
Luottamus.
Myös kimpoileva mieli, joka vaatii harjoittelua lakatakseen soittamasta orkesterinjohtajan viimeisellä tahtipuikon helahduksella.


Puodissa kuulen tavaroiden hiljaisen kuiskeen.
Ne keskustelevat siitä, kuka on kaunein, ihanin ja haluttavin.
Toisaalta miettivät, mihin ovat matkalla, kenen takakonttiin tai pyörän tarakalle asettuvat. Huolitaanko kaikki?
Tuleeko matkasta pitkä?
Tuntuvatko soratien töyssyt?
Lähteekö maali?
Pyyhitäänkö pölyt?
Rakastetaanko?

Jännittävät.
Odottavat.

Innostuneina maalailevat kuvia uudesta elämästä.

Välivaihe on pian ohi.
Ja silti se on elämä itse.

Odottaminenkin.

Vaihe kuin vaihe.





2 kommenttia:

maria kirjoitti...

Hei ihana kaunosielu! Odotan niin että nähdään otan kohta aamukamman käyttöön ja lasken päiviä (: Ihana ystäväni kävi sua eilen moikkaamassa ja oli ihan hullaantunut niin kuin me kaikki muutkin (:
T. onnellinen poikavauvan -täti!

Puuterivilla kirjoitti...

ONNEA TÄDILLE ja kerro mahtavat onnittelut myös SANNALLE!!! Hienoa ja ihanaa, että vauva on syntynyt.

Eipä mene kauaa, että näemme senkin ihnanuus! ;)Ystäväsi taisi käydä niin, ettei "esittäytynyt" mahtavan Marian ystäväksi, mutta kivaa, jos ei saanut traumoja käynnistä... hih.
Pus