23.6.2011

Vuosipäivä 28.6.2011

Vuosi yrittäjänä.

Ei niinkään vuosi elämästä vaan vuosi elämää.

365 päivää uudenlaisia kokemuksia, itkua, naurua, luovuttamista, huikaisevaa toivoa, sydämen paloa, intohimoa, turhautumista, epäuskoa, kohtaamisia yli arjen, tietotaitoa, näkökykyä, luovuutta, hetkessä elämistä... Yhä lisääntyvän rentouden oppimista uudella tavalla tai voisiko sanoa uuden elämäntavan kautta. Mahtavaa!

Mikä siinä onkin, että meikätytön elämässä r-e-n-t-o-u-d-e-n oppiminen tapahtuu takaperoisesti; ensin kiitolaukkana kilvan elämän kanssa ja sen kautta pyrkimyksenä tasapainoon työnteon, stressin ja "normaalin elämän" välillä... Kun on koko ajan ikään kuin pakotettu työskentelemään pitkiä päiviä ja kantamaan vastuu pienimmästäkin yksityiskohdasta yrityksessä, ei lopulta jaksa enää stressata niin paljon, kun aika ja voimat eivät yksinkertaisesti riitä enempään. Eikö ole simppeliä? Mutta kova luu tunnun olevani, sillä suoraviivaisemmat ja yksinkertaisemmat keinot eivät tunnu tepsivän. Tietynlainen kierous siis virtaa suonissani, se on selvä.

Tämän vuoden aikana rakkaimmaksi muistokseni ovat nousseet ihanat ja koskettavat kohtaamiset ihmisten kanssa. Sitä ei mitata rahassa eikä missään muussakaan arvoasteikossa vaan ihan sydämen tyytyväisyytenä. Kiitos siitä sinulle rakas ystävä! Tietyllä tavalla tavoitteeni on saavutettu, kun samat ihmiset tulevat yhä uudestaan minua moikkaamaan ja rauhoittumaan hetkeksi arkensa haasteista. Minäkin rauhoitun heidän kanssaan. Jaettu ilo... :)

Sisustusihanuuksia on maailma täynnä. Suurimman tyydytyksen tuovat ihanat vanhojen tavaroiden löydöt, joita aina silloin tällöin tekee. Ja kyllä uusien ihanien tuotteiden purkaminen paketeistaan on kuin jouluna. Sen olen pistänyt merkille, että tavarantoimittajistakin valikoituvat juuri ne, jotka tekevät työtään sydämellään joten ehkä tuo energia siirtyy siten myös heidän välittämiinsä tuotteisiin ja sitä kautta puodin henkeen. Toki hyvän tuotteen tekijä siirtää jo oman sydämensä palon valmistamaansa ihanuuteen, joten kaikki vaikuttaa kaikkeen...

Loppukaneetiksi voin vain todeta, että olen kasvanut.

Vyötäröni ympärysmitta ja henkiset voimavarani ovat lisääntyneet.
Mitä nainen voi enempää elämältään pyytää? No ehkä sen muutaman sentin pois vyötäröltä
-tietty. ;)

HUIKEAA KESKIKESÄN JUHLAA SINULLE! Nautitaan elämästä! :)

13.6.2011

Sain eräänä päivänä perheen nuorelta isännältä kimpun kukkia.

Kukkavarret tursusivat multaisista käsistä ja into kerätä äipälle estetiikkaa sotki osan kimpussa nurin perin. Minua liikutti. Kiireisenä tyrkkäsin komistuksen portaalle kastelukannuun ajatuksena siirtää se siitä "paremmalla ajalla, hetken kuluttua" maljaan ja veteen.
Epäonnistuin.
Kelvoton äiti!
Hyvittelin omaa tuntoani ottamalla kuvan rakkaudella annetuista luonnon antimista. Estetiikkaa.


Ehkä minulle voi antaa vain kiviä.

Niitä en saa nujerrettua edes kiireen tekosyyn takia.
Kerään ja rakastan kiviä, varsinkin erityisen kauniita, pyöreitä sellaisia. Toki kaikissa kivissä on jotain alkukantaisen ihanaa, hyvää ja kestävää, kerroksellista, aitoa. Kiven päällä seisomme ja sen alle maallinen kulkuneuvomme haudataan.

Rakas puolisoni on vuosien saatossa tuonut peltotöissään löytämiään kivikaunokaisia tuliaisiksi. Pyöreitä ja upeita, sydämen mallisia; iso, keskikokoinen ja pieni... Puodin ovistoppariksi palkkasin yhden. Onkin kuuliainen ja hiljainen työntekijä. Eikä peri suuria tippejäkään sisään pyrkiviltä asiakkailta. Ja on vielä halvempi, kuin mieheni. Edes suklaat eivät kulu.
Hurraa! Taloudellista. Ja nerokasta. Hyvä minä. :)

Liikkeeseen on myös tullut kesä. Ja uusia huonekaluja. Yksi namin vihreä peltikaappikin vaati päästä meille. Ja tokihan hänet majoitan mielelläni, vaikka onkin kauppamatkustaja, lähtee milloin tahansa uuteen osoitteeseen. Hyvä niin.
Kiinnyn kyllä vieläkin ihan liikaa.
Ehkä kymmenen vuoden päästä osaan antaa kaiken vain virrata kauttani. ;)