13. marraskuuta 2010

13.11.2010


Laskin tuossa juuri, että joulu katkaisee pimeän jakson kuuden viikon päästä. Normaalisti en todellakaan olisi uhrannut vielä paljoakaan ajatuksia tuolle juhlapyhälle, mutta nyt kauppiaana esiin oli kaivettava kalenteri ja kiinnitettävä huomiota, milloin markkinamaailmassa juhlaa ruvetaan tuomaan esiin. Vannoin kyllä aikanani, etten missään nimessä haluaisi killua hopeatähtien keskellä lokakuun lopulla, kuten monissa kaupoissa tehdään, mutta sitten taas realismi iski tiukan ja pitävän otteensa jääräpäiseen mieleeni: En voisi yksin jättäytyä pois luodusta järjestelmästä. Ilonaiheena on se, että kaikkea ei tarvise ottaa niin valtavan vakavasti. On lupa iloita ja nauttia, rakentaa joulu vaikka keskelle parhainta heinäntekoaikaa, jos siltä tuntuu! :)

Joulupuodin rakentaminen oli muuten varsin kovan ponnistuksen vaatinut vaihe; miljoona kilkkua ja kalkkua odotti paketeissaan purkamista, hinnoittelua, esiin asettamista, purkamista, hinnoitelua, asettelua, purka...

Enkä olisi kyllä päässyt tunnelmaan mukaan ilman jouluista musiikkia, joten en mitä ilmeisimmin kuulu "jouluhulluihin" vaan ihan vaan joulutunnelmoijiin. Siis jos sellainen ryhmä olisi olemassa.

Nyt tuntuu hyvälle, kun liikkeessä on lempeä tunnelma. Joulu saa siis olla jo läsnä, ja lisääntyä matkan varrella!

Ja aina kun jouluvalot syttyvät navetan katokseen, sydämessä läikähtää.

Hyvä niin.

Lapsuuden joulut eivät siis ole kadonneet mihinkään.

2. marraskuuta 2010

2.11.2010

Tarvitsemme enemmän ihmisiä jotka erikoistuvat mahdottomaan - Theodore Roethke" luki onnittelukortissa, jonka tuossa taannoin sain hyviltä ystäviltäni syntymäpäivänäni.

Hetken seisoin hämmentyneenä suu auki ennen kuin väännyin nauruun. Ymmärsin, miten toivottomalta kaikki tämä puserrus voikaan näyttää ulkopuolisen silmillä tarkasteltuna. Tajusin myös, miten toivottomalta sama prosessi välillä näyttää ihan omillakin linsseillä tiirattuna. Syrjäinen sijainti sekä sisustusliikkeen ja ”parannuspuodin” yhdistäminen herättää varmasti hämmästystä, ihmettelyä ja epäluulojakin. Oman sydämen kuunteleminen on herättänyt voimakkaita reaktioita itsessä ja toisaalta uskoakseni niin kauan myös toisissa, kun olen sinut ja uskallan yhä avoimemmin olla juuri se joka olen. Mitään muuta mielestäni ei tarvita onnelliseen elämään kuin todellinen halu itse nähdä itsensä, tulla siksi joka on ja uskoa polkuunsa, johdattaa se sitten ihan mihin tahansa.

Tänään tajusin taas tietyllä tavalla yhä syvemmin, että yritys mahdollistaa oikeastaan kaikkien puolieni käyttämisen ja toisaalta myös kokonaisvaltaisemman kasvun. Kaikkein nopeimmin asiat ilmentyvät kevyesti, ilman pakottamista. Silloin kun väsyneenä pusertaa hampaat irvessä olevinaan aivan mahdottoman p-a-k-o-l-l-i-s-i-a työasioita, saa paljon vähemmän aikaiseksi kuin silloin, kun l-u-ot-t-a-a, että kaikella on a-i-n-a aikansa ja paikkansa ja oma itsen rooli on vain kellua tuossa virrassa ja mieluusti vielä myötävirtaan. Kova taipumus organisoida, pitää miljoonia lankoja käsissä - käytännössä siis hallita omaa elämää - on nyt todellisen tarkastelun alla.

Enää järki ei riitä tietyissä vastaan tulleissa haasteissa, joten päätin alkaa elää yhä voimallisemmin sydän auki kuunnellen, mihin virtaus minua vie. Ei enää pakottavaa tarvetta asettaa valtavat tavoitteet kaikelle, sillä nyt mennään hetki hetkeltä ja pyritään nauttimaan ilman kiristyviä leukaperiä. Tavoitteena ei ole tulla leukalihaskehonrakentajien maailmanmestariksi. Myöskään kireä lihasmassa pään ympärillä ei kuulu kauneusihanteeseeni. Vain sydänlihakselle sallin dopingin: rakkautta, hyväksyntää ja pienin askelin nauttimistakin. Tiukkapipoiselle johtajalle annan potkut.

Ja saakin raukka lähteä ilman irtisanomisaikaa tai -rahoja.