Herranen aika, miten säpsähdyttävää olikaan kirjoittaa vuosiluvuksi 2009. Yli vuosi on vierähtänyt ja paljon on ehtinyt tapahtua, mutta navetan suhteen olemme kuitenkin vasta, voisi sanoa, "vaiheessa", vaikka sitä onkin remontoitu jokikisessä mahdollisessa välissä. Mieheni oli siis oikeassa, että tämä tosiaan on megalomaaninen projekti kaiken muun rinnalla. Häneltä ehti mennä selkäkin ja eipä ihme, sillä yhden miehen kannattelema aikamoinen painolasti... Onneksi hän kuitenkin toipui ja kaikki on järjestynyt askel askeleelta.
Ehdin tässä välissä mm. päättää luokanopettajan urani ainakin tältä erää ja hankkia ammattitaitoa ihmisten auttamiseksi intuitiivisena parantajana ja sekä iloita, että kyynelehtiä uuden elämänvaiheen käynnistämisestä. Tein hypyn tuntemattomaan ja nyt intoa täynnä pistän kokoon sydämen palossa ajatuksia ja tuntemuksia tulevaisuuteni suhteen. Karsin pois epätyydyttäviltä tuntuvia seikkoja ja maistelen ja makustelen hyvältä tuntuvia, minussa resonoivia puolia. Hoivaan ja hellin kuin pientä avutonta lasta. Nyt on aika todella pysähtyä ja kysyä itseltään, mikä minusta tulee isona. Mitä minä tahdon. Kuka minä olen. Mitä haluan elämässäni ilmentää. Miten haluan elää.
Moiset kysymykset eivät aukea ihan pikkutuumailulla, eivät sivulauseissa heitettyinä. Mutta tuntuvat pelottavuudessaan ja laajuudessaan huikeilta kysymyksiltä, mahdollisuuksia täynnä olevilta kysymyksiltä! Sisältävät valtavasti potentiaalia saada juuri sitä, mitä itse haluan, mihin olen syntynyt ja missä kokisin olevani vankkumaton osa itseäni. Saisin täyden tunteen eläväni täydesti. Olevani juuri oikeassa paikassa. Olevani elämä itse.
Kiitos elämälle! :)
